keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Hallituksen kokous 3.4.2013



Tampereen aineenopettajaksi opiskelevat – TamAus ry

Hallituksen kokous
3.4.2013, klo 18.00 Tampereen yliopisto, Alakuppila, Kalevantie 4
                                                 
Läsnä:

Lauri Leinonen (puheenjohtaja)
Heidi Poutanen
Raigo Megerild
Miina Pullinen
Tanja Tervonen (sihteeri) (poistui kohdan 11 käsittelyn jälkeen)
Johanna Hämäläinen

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.13.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

5. Ilmoitusasiat

OAJ-ilta pidettiin Normaalikoululla 14.3.2013 klo 17.00-21.00. Paikalla oli noin 25 henkeä. Tilaisuudessa puhuivat OAJ:n alueasiamies Liisa Kurikka sekä Soolin kenttäasiamies Jenni Värrälä. Tulevaisuutta ajatellen mietittiin, että OAJ-ilta olisi hyvä järjestää yhteisen luennon jälkeen, jolloin paikalle saataisiin enemmän kuuntelijoita. Kehotetaan järjestämään ilta ensi vuonna jo syksyllä, yhteisen luennon jälkeen. Kontaktina toiminee ensi vuonnakin Normaalikoulun puolelta historian opettaja Lauri Piilola.

ITU karhuaa Tamaukselta maksamatonta laskua, joka liittyy vuoden 2012 Talvipäiville järjestettyyn yhteiseen bussikuljetukseen. Miina selvittää laskun tilannetta.

6. Sool-asiat

Tulevia Soolin tapahtumia:

-          13.-14.4. Soolin liittokokous Helsingissä. Raigo ja Johanna osallistuvat ja edustavat Tamausta liittokokouksessa. Kokouksessa valitaan Soolille uusi hallitus, ja Raigo ilmoitti asettuvansa kokouksessa ehdolle hallitukseen. Tamauksella on äänestyksissä käytettävinään yhteensä viisi (5) ääntä.

-          Sool-päivä järjestetään viikolla 16 Yliopistolla. Päivä järjestetään yhdessä muiden KASVO ry:n ainejärjestöjen kanssa. Päivän ohjelmassa on mm. ständin pystyttäminen Virta-rakennukseen, johon Tamaukselta tarvitaan esittely.Illalla järjestetään hallituslaisille ohjelmaa. Iltaa varten toivotaan mahdollisesti ohjelmaa osallistuvilta ainejärjestöiltä.

7. Valiokunnat ja kokoukset

Lauri osallistui järjestövaliokunnan kokouksiin 18.3. ja 25.3.2013. Kokouksissa oli käsitelty harrasteyhdistysten ja ainejärjestöjen toiminta-avustushakemuksia, jotka oli pisteytetty. Päätökset toiminta-avustuksista tulevat lähiaikoina.

Johanna ja Miina osallistuivat Aineenopettajakoulutuksenkehittämistyöryhmän (AoK) kokoukseen 26.3.2013. Kokouksessa oli pohdittu Koordinaattori-aseman perustamista. Koordinaattorin tehtävänä olisi koordinoida aineenopettajakoulutusta Kasvatustieteen yksikön (didaktikkojen), Normaalikoulun ja yliopiston yksiköiden välillä. Myös opiskelijoiden opiskeluaikojen pituus sekä opintojen laajuudet olivat puhuttaneet kokouksessa. Kokouksessa oli myös todettu, että tutkimuksen mukaan opettajan pedagogisten opintojen suorittaminen ei lisää opiskeluajan pituutta.

8. Tulevat tapahtumat

-          Kevät-fiesta järjestetään perjantaina 26.4.2013 klo 18.00-20.30 Normaalikoululla. Illan teemana on kevätjuhla. Eri aineryhmiltä toivotaan tapahtumaan pientä ohjelmaa. Illan aikana on luvassa myös tietovisa seka musiikkia.
Käytännön asiat: Lauri hoitaa tapahtuman mainostuksen, Heidi tekee tapahtumalle eventin Facebookiin. Miina käy Alkossa ostamassa viisi litraa viiniä tarjottavaksi (OAJ-illasta jääneet viinit tarjotaan myös Kevät-fiestassa). Lauri hoitaa tarjottavat. Kevät-fiestan dress code on Kevätjuhla-asu. Johanna kutsuu Helsingin ja Turun aineenopettajajärjestöjen edustajat mukaan tapahtumaan.

-          Tamaus lähtee keilaamaan maanantaina 15.4. klo 18.00. Päätettiin, että Tamaus tarjoaa keilauksen jäsenilleen, mukaan mahtuu 16 ensimmäistä ilmoittautujaa. Johanna ottaa vastaan ilmoittautumiset ja hoitaa tapahtuman mainostuksen.

9. Talous- ja jäsenrekisteriasiat

Tilillä on tällä hetkellä rahaa 93,16 euroa. Educa-bussin rahat tulevat tilille tällä viikolla.
Budjetoitiin keilaus 16 Tamauslaiselle. Päätetiin, että Tamaus maksaa Raigon ja Johanna majoituksen Soolin liittokokouksessa. Yöpyminen maksaa 45 euroa per henkilö, joten yhteensä yöpymisistä maksetaan 90 euroa. Budjetoitiin Kevät- fiestaa varten 200 euroa.

Maaliskuussa Tamaukseen liittyi kaksi uutta jäsentä.

10. Kioskiasiat

Kauppa käy hyvin kioskilla, Heidi kävi tänään tukussa ja kioski on siis taas täydennetty.

11. META

Opetusharjoittelijoiden palaute kerätään jälleen kevään aikana. Päätettiin, että palaute kerätään tällä kertaa sähköisesti, jotta tavoitetaan mahdollisimman moni opetusharjoittelija. Palautelomaketta muokataan hieman ja toivotaan opetusharjoittelijoilta myös positiivista palautetta harjoittelun järjestämisestä. Heidi muokkaa lomaketta ja siirtää sen sähköiseen muotoon.

Ensi syksynä aloittavien opetusharjoittelijoiden hyväksymiskirjeeseen tarvitaan Tamauksen tervehdys. Heidi muokkaa viime vuotista tekstiä ja lähettää tekstin.

12. Seuraava kokous

TamAuksen seuraava kokous pidetään keskiviikkona 26.4.2013 klo 16.00. Paikkana Normaalikoulu, Kuokkamaantie 16.

13. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.28.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Hallituksen kokous 13.3.2013



Tampereen aineenopettajaksi opiskelevat – TamAus ry

Hallituksen kokous
13.3.2013, klo 18.00 Tampereen yliopisto, Alakuppila, Kalevantie 4
                                                 
Läsnä:

Lauri Leinonen (puheenjohtaja)
Heidi Poutanen
Raigo Megerild
Miina Pullinen
Tanja Tervonen (sihteeri)

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.10.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

5. Ilmoitusasiat

Soolin Talvipäivät pidettiin Raumalla 22. – 24.2.2013. Tamauksesta osallistui Talvipäiville 15 henkilöä, hallituksesta paikalla edustamassa olivat Lauri, Miina ja Heidi. Reissu oli onnistunut, ja hallitus verkostui hyvin muiden opiskelijoiden ja ainejärjestöjen kanssa.

Lauri osallistui 6.3.2013 OAJ Pirkanmaan kokoukseen. Kuulumisina kokouksesta Lauri tiedotti, että OAJ:n 40-vuotis juhlallisuudet pidetään ensi syksynä Tampereella. Myös paikallisyhdistys miettii omien juhlallisuuksien järjestämistä.

Raigo osallistui 8.3.2013 Soolin järjestämään seminaariin Työrauhan työkalut. Raigo kertoi, että hän koki saaneensa seminaarista eväitä työrauhan luomiseen, ylläpitoon ja säilyttämiseen, eli seminaari oli onnistunut.

6. Sool-asiat

Tulevia Soolin tapahtumia:

-          16.-17.3 Soolin järjestökurssi Turussa. Tamauksesta ei osallistu ketään järjestökurssille, joten lahjoitettiin Kalmalle yksi osallistumispaikka.

-          13.-14.4. Soolin liittokokous Helsingissä. Raigo ja Johanna osallistuvat ja edustavat Tamausta liittokokouksessa. Kokouksessa valitaan Soolille uusi hallitus ja Tamauksella on äänestyksissä käytettävinään yhteensä viisi (5) ääntä.

-          Soolin kenttäasiamies Jenni Värrälä osallistuu OAJ-iltaan 14.3.2013.

7. Valiokunnat ja kokoukset

Lauri osallistui järjestövaliokunnan kokoukseen 12.2.2013. Kokouksessa oli keskusteltu YO-talon yläkerran käytöstä, ja sen mahdollisesta muuttamisesta juhlakäyttöön. Ainejärjestöjen toiminta-avustuksia (Lauri kirjoitti ja lähetti Tamauksen toiminta-avustushakemuksen) käsitellään viikolla 13 ja päätökset avustuksista julkaistaan huhtikuussa.

Johanna ja Miina osallistuivat Aineenopettajakoulutustyöryhmän kokoukseen 12.2.2013. Kokouksen aikana oli tutustuttu muihin työryhmässä olijoihin sekä pohdittu kehittämisideoita.

Miina tiedotti, että Johanna oli osallistunut 25.2.2013 Aineenopettajakoulutustyöryhmän toiseen kokoukseen. Kokouksessa oli keskusteltu LTL-yksikön opiskelijoille teetetyn kyselyn tuloksista ja päätetty teettää sama kysely myös muille aineenopettajaopiskelijoille. Miina tiedotti, että kysely on jo teetetty.

8. Tulevat tapahtumat

-          OAJ-ilta torstaina 14.3.2013 klo 17.00 eteenpäin Normaalikoululla. Illan aikana on luvassa kevyttä OAJ-asiaa sekä rentoa keskustelua. Soolin kenttäasiamies Jenni Värrälä tulee myös paikalle kertomaan Soolin kuulumisia. Osallistuminen OAJ-iltaan voidaan hyväksilukea Syventävään harjoitteluun kohtaan 2.3.3. Muu ohjaavan opettajan kanssa sovittu toiminta. Käytännön asiat: Lauri käy kaupassa hakemassa patongit, Miina käy Alkossa hakemassa tarjoiltavat viinit. Lauri Piilola hoitaa muut ruuat (salaatin).

-          Kevät-fiesta järjestetään perjantaina 26.4.2013 klo 18.00-21.00 Normaalikoululla. Teemaksi on mietitty kevätjuhlaa. Päätettiin, että eri aineryhmiltä pyydetään tapahtumaan pientä ohjelmaa, esim. sitsilaulu-esitys. Tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa. Johanna ottaa yhteyttä Helsingin ja Turun aineenopettaja-ainejärjestöihin ja kutsuu heidät Kevät-fiestaan (perjantai-iltana osallistuminen Kevätfiestaan, lauantai-aamuna brunssi). Mahdollista pubi-kierrosta Nekalassa Kevätfiestan jälkeen harkitaan. Lauri hoitaa tapahtuman mainostuksen.

-          Johanna tiedottaa myöhemmin lisää yhteisistä keilailu-, kiipeily- ja/tai Megazone-tapahtumista.

9. Talous- ja jäsenrekisteriasiat

Tilillä on tällä hetkellä rahaa 298,75 euroa. Educa-bussin rahoja odotellaan tilille. Helmikuussa Tamaukseen liittyi yksi uusi jäsen.

10. Kioskiasiat

Kauppa käy hyvin kioskilla. Kioskikassasta tilitetty viime kokouksen jälkeen 93,90 euroa.

11. META

Tamauksen hankkimat torkkupeitot ja tyynyt ovat olleet kovassa käytössä Auskuhuoneella. Päätettiin budjetoida viisi (5) euroa pyykinpesuaineeseen.

Opetusharjoittelijoiden palaute kerätään jälleen kevään aikana. Päätettiin tehdä pieniä muutoksia palautelomakkeisiin.

Tamauksella on haalarimerkkejä myynnissä, halukkaat voivat tiedustella merkkejä hallituksen jäseniltä. Haalarimerkin hinta on 2 euroa.

12. Seuraava kokous

TamAuksen seuraava kokous pidetään keskiviikkona 3.4.2013 klo 18.00. Paikkana Alakuppila, Tampereen yliopisto, Kalevantie 4.

13. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.14.



tiistai 15. tammikuuta 2013

Hallituksen kokous 7.1.2013


Tampereen aineenopettajaksi opiskelevat – TamAus ry

Hallituksen kokous
7.1.2013, klo 18.00 Tampereen yliopisto, Alakuppila, Kalevantie 4
                                                 
Läsnä:

Lauri Leinonen (puheenjohtaja)
Heidi Poutanen
Miina Pullinen
Raigo Megerild (poistui kokouksesta kohdan 8 käsittelyn aikana)
Tanja Tervonen (sihteeri)

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.03.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

5. Ilmoitusasiat

Opetusharjoittelijoiden palautteita käsiteltiin johtavan rehtorin Vesa Toivosen kanssa 10.12.2012, käsittely kesti noin kaksi tuntia. Paikalla oli rehtorin lisäksi viisi henkeä. Rehtori lupasi välittää palautteen myös ainedidaktikoille ja ravustajille.

Raigo osallistui OAJ Pirkanmaan kokoukseen 10.12.2012. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Tampereen lukiokoulutukseen kohdistuvia leikkauksia.

TamAuksen pikkujoulut pidettiin 13.12.2012, klo 18.00-23.00 TOAS Pellavapäässä. Paikalla oli noin 20 henkeä. Tarjoilut riittivät hyvin, ja osa porukasta jatkoi Haalaribileisiin Ilonaan.

6. Sool-asiat

TamAuksen hallitus tapasi Sool-kumminsa Aleksi Ahon 11.12.2012. Paikalla Tamauksesta olivat Lauri, Raigo, Miina, Heidi ja Johanna.

7. Valiokunnat ja kokoukset

Lauri osallistui järjestövaliokunnan päätösillalliseen 17.12.2012. Illallisella käytiin läpi viime vuoden asioita ja mietittiin tulevan vuoden (2013) tapahtumia. Lauri jatkaa järjestövaliokunnassa tänäkin vuonna.

8. Tulevat tapahtumat

-          Educa-messut Helsingissä 25.1.2013. Muun muassa bussikyydin järjestämiseen palataan tarkemmin Tamauksen hallituksen sähköpostilistalla ja asiasta laitetaan harjoittelijoille sähköpostia mahdollisimman pian. Päätettiin myös järjestää Educa-messujen jatkot Amarillossa (Tampereella), Hatanpään valtatie 1.

-          22.-24.2.2013 Talvipäivät Raumalla, otetaan yhteyttä KASVO ry:hyn  ja katsotaan saadaanko järjestettyä yhteiskuljetus Raumalle.

-          OAJ-ilta järjestetään mahdollisesti viikolla 7, asiaan palataan myöhemmin.

-          Kevät-fiesta järjestetään perjantaina 26.4.2013 klo 18.00-21.00, Normaalikoululla. Luvassa myös jatkot. Tästäkin tapahtumasta tulee lisää tietoa myöhemmin.

9. Talous- ja jäsenrekisteriasiat

Tilillä on rahaa 804,07 euroa. Pikkujouluihin meni vain 31,32 euroa, kun budjetti oli 50 euroa.
Opettajaharjoittelijoiden palautteessa toivottiin auskuhuoneeseen torkkupeittoja, ja päätettiin budjetoida 25 euroa kuuteen torkkupeittoon ja tyynyyn. Miina käy hankkimassa tyynyt ja peitot IKEA:sta.

Uusia jäseniä tuli joulukuussa kolme kappaletta, joten heinäkuun 2012 jälkeen uusia jäseniä on tullut yhteensä 60 henkilöä.

10. Kioskiasiat

Kioskista tuli syksyllä tuottoa 84 euroa. Heidi tiedottaa, että nyt kioskista löytyy myös Reilun kaupan luomuteetä.

11. META

Käytiin läpi TamAuksen saama palaute opetusharjoittelijoilta. Tässä muutamia otteita palautteista: TamAuksen olemassaolo koetaan arvokkaaksi ja hyödylliseksi, mutta moni myös kokee, että TamAus on näkymätön. Tutustumisbileistä pidetiin ja toivottiin, että ne järjestettäisiin jo aiemmin syksyllä. Kioski sai myös kiitosta. Toiveina esitettiin muun muassa torkkupeittoja ja sohvatyynyjä (hankitaan) sekä lisää tapahtumia (järjestetään mahdollisimman paljon, keväälle suunniteltiin mm. keilausta, asiaa suunnitellaan lisää myöhemmin).

12. Seuraava kokous

TamAuksen seuraava kokous pidetään maanantaina 4.2.2013 klo 18.00. Paikkana Alakuppila, Tampereen yliopisto, Kalevantie 4.

13. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.59

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hallituksen kokous 27.11.2012



Tampereen aineenopettajaksi opiskelevat – TamAus ry

Hallituksen kokous
27.11.2012, klo 18.00. O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24.

Läsnä:

Lauri Leinonen (puheenjohtaja)
Heidi Poutanen
Miina Pullinen
Raigo Megerild (poistui kokouksesta kohdan 6 käsittelyn aikana)
Tanja Tervonen (sihteeri) (poistui kokouksesta kohdan 9 käsittelyn jälkeen)

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.13.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista, siirrettiin kohta 10. Sool-asiat, käsiteltäväksi heti Ilmoitusasioiden jälkeen, kohdaksi 6.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

5. Ilmoitusasiat

Raigo ilmoitti OAJ Pirkanmaalle TamAuksen edustajat (Raigo, ja varalla Lauri). OAJ Pirkanmaalla on kokous 10.12.2012, johon Raigo osallistuu. KASVO ry:hyn on otettu myös yhteyttä, ja kysytty josko hekin haluavat edustajan OAJ Pirkanmaan kokouksiin.

TamAuksen Tutustumisillanvietto pidettiin torstaina 1.11.2012 Toas Centrumissa, paikalla oli noin 35 henkilöä.

Soolin jouluglögitys pidettiin 20.11.2012 Normaalikoulun auskuhuoneella, paikalla oli 35 henkilöä, joista noin 20 pidemmän aikaa. Samana päivänä kerättiin myös palautetta opetusharjoittelusta yhteisen luennon aikana.

Johanna osallistui Lexican 45-vuotis vuosijuhlille 3.11.2012.

Miina osallistui Tamyn rahastonhoitaja-koulutukseen 5. ja 13.11.2012

6. Sool-asiat

Soolin järjestökurssi Tampereella 17.–18.11.2012, Lauri ja Tanja osallistuivat. Järjestökurssin aikana käytiin läpi mm. Soolin ja opettajankoulutuksen ajankohtaisia asioita, tutustuttiin yhdistystoiminnan perusteisiin sekä työskenneltiin työpajoissa, joissa mietittiin yhteistoiminnallisuutta sekä ainejärjestön perustarkoituksia. Järjestökurssin aikana tutustuttiin myös muihin opettaja-opiskelijoihin ympäri Suomen.

Tammikuun Educa-messuilla (25.1.2013) Sool pitää seminaarin, jossa mm. ajankohtaista asiaa opettajankoulutuksesta.

Rauman Talvipäivät- julisteet saapuneet, Lauri vie julisteet Norssille.

7. Valiokunnat ja kokoukset

Heidi osallistui Sool-hallituksen kahveille 15.11.2012.

Lauri osallistui 26.11.2012 KASVO ry:n syyskokoukseen, jossa yhdistykselle valittiin nelihenkinen hallitus. KASVO ry kattaa kaikkiaan viisi ainejärjestöä, joista TamAus on yksi.

8. Tulevat tapahtumat

-          Pikkujoulut:

Pikkujoulut, ja samalla myös haalaribile-etkot, pidetään torstaina 13.12.2012 klo 18.00. Lauri varmistaa paikan. Tarjolla on glögiä, pipareita, joulutorttuja sekä muuta makeaa. Lauri hoitaa paikalle myös musiikkia. OPM.

-          Educa-bussi:

Kerätään ennakko-ilmoittautuminen matkalle, mahdollisesti ennen joulua. Kysytään ehtiikö Johanna selvittelemään bussien hintoja ja hoitamaan bussi(e)n varaamisen. Edestakaisen matkan hinnaksi tullee noin 5-10 euroa, ja päätettiin, että TamAuslaiset saavat hinnasta kahden (2) euron alennuksen.

9. Talous- ja jäsenrekisteriasiat

Tilillä on tällä hetkellä rahaa 873,07 euroa. Pikkujoulujen budjetiksi sovittiin 50 euroa.

Jäsenrekisteriasiat: TamAuksella on tällä hetkellä jäseniä 356 henkilöä (liittyneet lukuvuoden 08-09 aikana/ sen jälkeen). Heinäkuun 2012 jälkeen uusia jäseniä on tullut 57 henkeä, hallituksen vaihdon jälkeen (lokakuun jälkeen) viisi kappaletta.

10. Kioskiasiat

Kioskilla menee hyvin. Heidi on ottanut toiveita vastaan, mitä kioskissa halutaan olevan.

11. META

Palautteet opetusharjoittelusta: Palautteiden purkamisesta keskustellaan lisää ensi kokouksessa. Lauri selvittää/sopii ajan milloin palautteista keskustellaan Normaalikoulun rehtorin kanssa. Sovittiin, että hallituksen jäsenet kukin ottavat yhden/kahden aineryhmän palautteet ja tekevät niistä koonnin, joka viedään rehtorille. Hallituksen jäsenet menevät myös esittelemään palautteen rehtorille.

12. Seuraava kokous

TamAuksen seuraava kokous pidetään 7.1.2013 klo 18.00. Paikkana O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24

13. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.30.

Hallituksen kokous 30.10.2012



Tampereen aineenopettajaksi opiskelevat – TamAus ry

Hallituksen kokous
30.10.2012, klo 18.00. Alakuppila, Tampereen yliopisto, Kalevantie 4

Läsnä:

Lauri Leinonen (puheenjohtaja)
Raigo Megerild (poistui kokouksesta kohdan 8 käsittelyn aikana)
Heidi Poutanen
Tanja Tervonen (sihteeri)
Johanna Hämäläinen

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.10.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista sellaisenaan.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksytään edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin korjauksin: korjataan kirjoitusvirheet, sekä lisätään kohdassa 4 Heidi Poutanen myös tiedotusvastaavaksi sekä lisätään kohtaan 8 yhdistyksen tilinumero.

5. Ilmoitusasiat

Hallituksen vaihto-iltamat pidettiin torstaina 25.10.2012. Paikalla oli 10 henkilöä vanhasta ja uudesta hallituksesta.

6. Valiokunnat ja kokoukset

Lauri oli käynyt järjestövaliokunnan kokouksessa, jossa oli mietitty kehitysehdotuksia TAMY:n projektitukihakemusten hakemiseen.

Johanna osallistui APN-tapahtumaan 30.10., jossa oli keskusteltu myös samoista asioista kuin järjestövaliokunnan kokouksessa.

Raigo muistutti, että OAJ:n alue- ja paikallisyhdistyksellä on kokous noin kerran kuukaudessa (paikalliskokouksella hieman harvemmin), ja että olisi hyvä, jos joku Tamauslainen olisi kokouksissa mukana. Päätettiin, että Raigo osallistuu kokouksiin ja tiedottaa Tamaukselle mitä kokouksissa puhuttiin. Lauri osallistuu kokouksiin, jos Raigo ei pääse.

KASVO ry: KASVO ry:n eri pooleihin ollut haku on päättynyt, mutta neuvotellaan vielä yhteistyöstä sekä mahdollisuudesta saada Tamauksen edustaja mukaan Peda-pooliin. Lauri ottaa yhteyttä KASVO ry:n puheenjohtajaan.

7. Tulevia tapahtumia

Sool:in jouluglögitys: ehdotetaan kenttäasiamiehelle jouluglögityksen pitämistä tiistaina 20.11., klo 14.00–15.00 Raigo ottaa yhteyttä kenttäasiamieheen, jonka kanssa sopii päivämäärän ja kellonajan. Glögitys tapahtuu Normaalikoulun auskuhuoneella. Tarjolla glögiä ja piparia sekä Sool:in esittelyä.

1.11.2012 pidetään tutustumisilta uusille auskuille TOAS Centrumin kerhohuoneella klo 18 alkaen.

Palautekysely opetusharjoittelusta: syksyn palaute kerätään tiistaina 20.11.2012 Opetus- ja koulutushallinnon luennon aikana. Heidi tekee kyselyn, Johanna auttaa tarvittaessa.

Tamaukselta on toivottu pubivisaan osallistumisen järjestämistä/koordinointia tiistaisin Gastropub Prahassa. Hallitus pohtii asiaa.

Tamauksen Pikkujoulut järjestetään haalaribile-etkojen merkeissä torstaina 13.12.2012 alkaen klo 18.00. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.

8. Talous

Lauri ja Miina kävivät pankissa 29.10., tilinkäyttöoikeudet on nyt muutettu. Uusi pankkikortti ja uudet verkkopankkitunnukset tilattu Miinalle.

Lexican 45-vuotis vuosijuhlat pidetään 3.11.2012, Johanna osallistuu juhliin Tamauksen edustajana. Budjetoidaan Johannan illalliskorttiin 27,50 euroa sekä Lexicalle annettavaan lahjaan 15,00 euroa.

9. META

15.11.2012 Sool:in hallitus käymässä Tampereella, kahvitus klo 16.00 alkaen. Kysellään hallituslistalla kuka ehtii osallistumaan kahvitukseen.

17.–18.11.2012 järjestetään Sool:in ja OAJ:n järjestökurssi Tampereella. Lauri, Johanna ja Tanja osallistuvat.

10. Seuraava kokous

Seuraava kokous tiistaina 27.11.2012 klo 18.00, O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24

11. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.27.